Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Talvi 2015: Lakan poistoa

Helmikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna aloitimme lakan poiston Mikan ja Carolinan kanssa. Alkuun pääsemiseksi Allan näytti meille kaikille kuinka lakka kannattaa poistaa. Esimerkki Pian tämän jälkeen pääsimme vauhtiin. Aloitimme työn etukannelta. Homma alkaa Työn edetessä opimme myös tekniikasta lisää. Lämmittämällä lakkaa riittävästi se irtoaa helpommin, mutta samalla on hyvä varoa ettei puu lähde tummumaan. Aloitimme etukannesta Iltapäivän työskentelyn jälkeen olimme saaneet etukannen yhtenäisen alueen suurin pirtein valmiiksi. Ensimmäisen päivän tulos Mikan lähdettyä kotiin jatkoimme Carolinan kanssa vielä sunnuntaiaamupäivän, käymällä läpi etukantta vielä tarkemmin ja samalla etenemällä kohti takakantta. Seuraavana viikonloppuna tulimme Carolinan kanssa jälleen Kotkaan. Helmikuun lopussa Kotkassa Jatkoimme työtä toisaalta takakannen kimpussa ja toisaalta etukannen varvaslistojen ja ruffin listojen luona. Takakansi työn alla Työ eteni paiko