Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Kesä 2015 osa 6: Kohti Kotkaa

Parin viikon tauon jälkeen oli purjehdus jälleen ajankohtainen. Elokuu oli alkanut aurinkoisena ja itse asiassa heinäkuuta lämpimämpänä, ja sama jatkui myös kuun puolivälissä. Tavoitteenani oli saada Hajewa Helsinkiin jokavuotista kavereiden kanssa järjestettyä regattaa varten. Elokuun aurinkoinen ilta Ensimmäinen yritys Carolinan, Ilkan ja Kaisan kanssa typistyi tuulen puutteen ansiosta muutaman tunnin mittaiseksi pyörähdykseksi Espoon lämpimässä ilta-auringossa. Loppuviikolle ilmatieteenlaitos lupasi samanlaista säätä ja niinpä olin jo jättämässä regatan väliin. Hinauksessa Asiat kuitenkin järjestyivät mukavasti saadessani Juusolta hinauksen Helsinkiin. Tyyni ja jälleen aurinkoinen keskiviikkoilta kului mukavasti istuskellesani Hajewan pinnassa, ja mikä parasta pääsimme perille Helsinkiin vielä ennen auringonlaskua. Regatan valmistelut käynnissä Torstaina olikin sitten vuorossa regatta. Tapaaminen töiden tiimoilta oli venähtänyt jonkin verran, ja tullessani Hajewall

Kesä 2015 osa 5: Hangosta Espooseen

Hankoon päästyämme oli aika taas miettiä seuraavaa etappia. Jukan tuli olla takaisin Helsingissä joten miehistö sai jälleen levänneen täydennyksen. Miika tuli Hankoon sunnuntai-aamun ensimmäisellä junalla. Tehokkaan kaupassakäynnin ja veneen perusteellisen siivouksen jälkeen nostimme jälleen purjeet ja lähdimme pääkaupunkiseutua kohden puolilta päivin. Lähdimme Hangosta puolilta päivin Tällä kertaa ajatuksena oli jäädä yöksi Modermaganiin ja nostaa sieltä purjeet vielä pimeän aikaan. Muutaman aurinkoisen tunnin purjehduksen jälkeen laskimme ankkurin aiemmilta reissuilta tutuksi käyneeseen lahteen. Ankkurissa Säätiedotus lupasi hyvää, koko yön pitäisi vallita heikko pohjoisen puoleinen tuuli. Niinpä nautimme vietimme rennon iltapäivän saaressa. Illalla ennen nukkumaanmenoa valmistelimme veneen yön purjehdusta varten kiinnittämällä valot paikalleen. Myöhäinen lounas valmistuu Heräsimme puoli kolmen aikaan, ja nostimme ankkurin kolmelta kuun valossa. Samalla lahdella oli

Kesä 2015 osa 4: Utösta Aspön ja Tunhamnin kautta Hankoon

Heinäkuun 30. päivä oli torstai, ja heräsimme tuolloin siis Utön laiturista hyvin nukutun yön jälkeen. Illalla ja yöllä oli satanut hieman, mutta meillä veneessä sisällä oli kuivaa ja mukavaa. Heinäkuuta hyvin kuvannut pilvinen ja hieman kolea sää kuitenkin jatkui, ja niinpä otimme reippaasti köydet irti ja liikkeelle päästyämme nautimme jälleen meriaamiaisen. Utöstä pohjoiseen Matkamme jatkui siis Utöstä pohjoiseen ja tämän jälkeen koilliseen, Aspötä kohden. Edeltävänä iltapäivänä ja yöllä puhaltanut tuuli oli jättänyt jälkeensä melkoisen mainingin, ja aluksi purjehdimme ilman spinnua, ajattelimme että matkanteko olisi näin mukavampaa. No tosiasia oli kuitenkin että nostettuamme spinnun matkavauhti kaksinkertaistui, ja sitä myöden myös myötäaallokko muuttui mukavammaksi. Spinnu Matkan aikana emme nähneet kovin montaa muuta veneilijää. Hieman meidän jälkeen Utöstä lähtenyt moottoriveneilijä ohitti meidät, ja Aspön lounaispuolella olevan kahden väylän risteyksessä intin kou

Kesä 2015 osa 3: kesälomapurjehdus Mikan ja Eevan kanssa

Tämänvuotinen kesälomapurjehdus Carolinan, Mikan ja Eevan haki jonkin aikaa sopivaa ajankohtaa, kunnes päädyimme heinäkuun viimeiselle viikolle. Olimme edeltävällä perjantaina jättäneet Miikan kanssa Hajewan Korpoströmiin juuri kesälomapurjehdusta silmälläpitäen. Otimme siis maanantaina iltapäiväbussin ensin Turun suuntaan ja sitten vaihdon jälkeen kohti Korpoströmiä. Matka kestää useampia tunteja, ja vaikka olimmekin varustautuneet siihen pienillä eväillä, päädyimme silti melko pian haaveilemaan perillä odottavan ravintolan menusta. Kuten yleisesti tunnettua, ruokahalu myös kasvaa syödessä - puolessa välissä päivällistä olimme myös varanneet meille hotellihuoneeet. Vahva argumenttimme oli, että säästämme huomattavasti aikaa kun meidän ei tarvitse miettiä yöpymistä veneessä. Eeva pinnassa, Carolina navigoi, Mika kuvaa ja minä nautin. Aamun aloitimme leppoisasti hotelliaamiaisella. Tämän jälkeen kävimme kaupassa, pakkasimme Hajewan valmiiksi matkaa varten, kiristimme jälleen ohj

Kesä 2015 osa 2: Espoosta Hangon kautta Korpoströmiin

Hajewa ehti levätä poijussa pari viikon ajan, ennen kuin oli aika lähteä saaristomerta kohden. Maanantaina 20.7. aamulla pakkasimme tavaramme ensin autoon Helsingissä, ajoimme veneelle Espooseen ja lopulta nostimme purjeet puoli yhdeltätoista. Köydet irti ja purjeet nostettu! Aamu oli pilvinen ja heinäkuuksi melko kylmä ja kevyt kaakkoistuuli tarkoitti meille sivumyötäistä, eli melko rauhallista matkantekoa. Tuomas pääsi heti alkuun pinnaan ja sitä kautta tutustumaan purjehdukseen Hajewalla. Iltapäivän aikana pääsimme Porkkalan niemelle ja samaan aikaan pilvipeitekin lähti vähän rakoilemaan. Valokuvia auringonpaisteessa (kiitos Tuomas kuvasta) Pääsimme Porkkalan selälle illansuussa. Tässä vaiheessa vallinnut etelätuuli tarkoitti kevyttä kryssiä ja määränpäänämme oleva Inkoon Stora Fagerö häämötti horisontin takana. Säätila Porkkalan selällä tuntuu olevan hyvin usein vaihteleva, tänä vuonna kesken kaiken paikallinen matalapaine tyynnytti tuulen ja kasteli meidät. Määränp

Kesä 2015 osa 1: Kotkasta kotipoijuun

Hajewan rempan valmistumisen lähestyessä olin sopinut Karon ja Mikan kanssa kauden ensimmäisestä purjehduksesta. Niinpä perjantaina välittömästi vesillelaskun jälkeen lähdin viemään auton kotiin, palatakseni vielä samana iltana Karon kanssa bussilla Kotkaan. Mika puolestaan tuli paikalle lauantaina aamulla. Hajewa oli ollut koko yön turpoamassa, mutta vielä lauantaina aamulla saatoimme todeta ettemme ainakaan ihan heti uskaltaisi irroittaa venettä nosturista. Niinpä päätimme hyödyntää aurinkoisen päivän Puuvenekeskuksessa virittelemällä pieniä kohtia veneessä. Karo ja Mika irroittivat mastossa olevan vanhan isopurjetta uraan ohjaavan helan ja tekivät uudelle ohjurille upotuksen, jonka he myös lakkasivat nopeasti kuivuvalla lakalla ennen ohjurin kiinnitystä. Lisäksi pakkasimme remppatavarat syrjään, nostimme maston paikalleen ja kävimme kaupassa. Kelluu uppopumpun avulla. Lauantaina illalla Hajewa oli jo sen verran turvonnut, että olisimme voineet lähteä purjehtimaan. Olimme al