Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2014.

Kesä 2014 osa 4: Elokuussa tapahtui

Elokuu jatkui lämpimänä ja aurinkoisena. Ensimmäisen viikon aikana Hajewa oli mukana merirosvoseikkailussa, jonka jälkeen purjehdimme Helsinkiin järjstyksessään 30. Viaporin tuoppia odottamaan. Tuopin jälkeen käytiin kääntymässä kotipoijussa, ja loppukuusta Hajewa olikin jo Tirmossa matkalla kohti Kotkaa. Viaporin tuoppi järjestetään elokuussa Elokuun ensimmäisenä lauantaina jäljitimme Pinskun kanssa merirosvoaarretta. Pieni purjehtijanalku pärjäsi oikein mainiosti, ohjaten venettä käytännössä koko reissun ajan. Elokuun kesäinen lauantai Tiistaina 5.8 lähdimme Janin ja Masan kanssa purkehtimaan Helsinkiä kohti. Yhteiset kalenteriajat ennen Viaporin tuoppia olivat tiukilla, ja niinpä päätimme hyödyntää tuulista mutta erittäin kaunista tiistai-iltaa purjehtimiseen. Matkalla Helsinkiin Pienen hinailun jälkeen nostimme purjeet ja lähdimme liikkeelle rennoilla fiiliksillä. Viimeisten viikkojen aikana tuuli oli ollut jatkuvasti heikkoa, joten olin kerennyt lähes unohtaa mil