Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Kesä 2017 osa 7 - talveksi Kotkaan

Hajewan matka talveksi Kotkaan alkoi perjantaina syyskuun 15. päivä. Edeltävänä keväänä olimme tulleet Mikan kanssa yhdellä pysähdyksellä Helsinkiin, mutta nyt suunnitelmissa oli jakaa matka kolmeen viikonloppuun, ja siten ehtiä tutustumaan Helsingin itäpuoleisen Suomenlahden purjehdusreitteihin. Aurinko laskee vähän ennen Sipoon Kaunissaarta Tuolloin perjantaina otimme köydet irti työpäivän jälkeen, käytännössä siis hieman ennen kuutta. Hyvin pian lähdön jälkeen vuorossa oli aikainen päivällinen suunnatessamme kohti Sipoon kaunissaarta. Sivumyötäinen luoteistuuli siivitti matkaamme mukavasti ja perillä olimme reinlun tunnin auringonlaskun jälkeen iltayhdeksältä. Muutenkin sää oli mukava, puolipilvistä ja illansuun 17 lämpöastetta laski yöksi 12 asteeseen. Matka jatkuu mukavassa sivumyötäisessä Seuraavaa aamulla nostimme purjeet satama-altaassa vähän kahdeksan jälkeen. Tuuli oli kääntynyt yön aikana lounaaseen, mikä siis tarkoitti meille melko navakkaa myötätuulta koko mat