Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

Kesä 2016 osa 6: Pääkaupunkiseudulle

Maanantaina olin matkalla takaisin Hankoon, tarkoituksena tuoda Hajewa takaisin pääkaupunkiseudulle Miikan kanssa. Veneessä oli ollut yksi paikka vapaana, ja saimme vielä viime metreillä tietää että Laura tulisi mukaan. Seuraavana aamuna Laura ja Miika tulivat aamun ensimmäisellä junalla Hankoon, ja ensi töiksemme ostimme torilta päivällistarpeita. Vähän puolen päivän jälkeen olimme matkalla kohti länttä. Lamppu ja Miika navigoivat Sää oli purjehduksen kannalta jälleen mainio ja kohtalainen lounaistuuli vei meitä sen verran mukavaa vauhtia määränpäätä kohti, että päätimme jättää spinnun nostamatta. Alkuperäinen suunnitelmamme oli jäädä yöksi joko Barösundiin tai sitten Elisaareen, matkan etenemisestä riippuen. Meillä oli ollut hyvä tuuri sään suhteen, mikä puolestaan tarkoitti että saatoimme hyvin Elisaareen saakka – ja meillä oli jälleen mahdollisuus nähdä uusi satama. Vaihdoimme paikkoja ja tehtäviä tunnin välein Elisaari on Helsingin kaupungin virkistysalue, jossa on