Siirry pääsisältöön

Kesä 2014 osa 1: Vesillelaskun jälkeen

Vesille laskun ja siihen liittyneiden kokemusten jälkeen Hajewa odotteli viikon verran siirtoa kotipoijuun. Äitienpäivän jälkeinen maanantai mateli töiden ja muiden arkirutiinien yhteydessä, tietäessämme että pian pääsisimme nostamaan purjeet ensimmäistä kertaa!

Ajoimme Carolinan ja Mikan kanssa satamaan ja lastasimme välttämättömät tavarat kyytiin. Tämän jälkeen purjeet pujahtivat paikalleen ja olimmekin valmiit Mikan kanssa irroittamaan köydet, Carolinan lähtiessä meitä vastaan.

Köydet irroitettu
Vanhat rutiinit palautuivat nopeasti mieleen, ja pian olimme jo täysin purjein taittamassa matkaa. Ilma oli vilpoinen mutta keli rauhallinen ja pääsimme näppärästi perille poijuun, jossa Carolina oli meitä odottamassa. Jo perinteiseen tapaan juhlistimme purjehduskauden alkua lasillisella kuohuvaa mansikoiden kanssa.

Purjehduskausi avattu!
Toukokuu kului nopeasti muiden velvotteiden parissa ja toisaalta mukavia kelejä odetellen. Kuun viimeisenä viikonloppuna kävimme Carolinan ja Soffin kanssa laittamassa loput sisustuksen osat paikalleen ja tarkastamassa että kaikki oli valmista katsatstusta varten.

Itse katstastuksen hoidimme Masan kanssa kesäkuun alussa. Katselimme läheisen purjehduskisan startin purjeita nostaessamme ja katsastuksen lisäksi pääsimme myös purjehtimaan sekä muutenkin nauttimaan alkukesän läpimimästä illasta.

Matkalla Hajewaa katsastamaan

Juhannuksen jälkeen alkavan kesäkauden valmistelu käynnistyi toden teolla. Edeltävän kesän yöpymisistä viisastuneena päätimme tehdä Hajewaan patjat. Lyhyt kirjallinen tutustuminen aiheeseen auttoi alkuun, ja pian löysin itseni kajuutasta mittanauhan ja leivinpaperirullan kanssa kaavoja valmistelemassa.

Loppujen lopuksi patjojen teko oli yllättävän helppoa. Ensin tarvittiin kaavat, joissa piti huomioida toistaalta patjan pohjan koko ja toisaalta veneen kaltevan kyljen mukaan levenevän patjan yläpuolen koko. Tämän jälkeen löysin Etolasta sellaisen vaahtomuovin, joka oli suunniteltu päästämään siihen mahdolliseti tuleva vesi läpi - samassa paikassa vaahtomuovit leikattiin myös sopivaan muotoon. Näiden valmistuttua tarvittavien veneilyyn soveltuvien kankaiden sekä ompelutarvikkaiden hankkiminen läheisestä liikkeestä sujui joutuisasti ja pian olinkin piirtämässä kangasliidulla mittoja kankaisiin.

Sik-sak-sik-sak

Kankaiden leikkuun ja niiden reunojen siksakkaamisen jälkeen palapeli alkoi koostua. Lisäämällä reseptiin vielä hyppysellinen konsultaatiota sekä harsimisapua saimme Carolinan kanssa patjat valmiiksi sopivasti päivää ennen kesän ensimmäisen pidemmän purjehdusmatkan alkua.

Kommentit