Siirry pääsisältöön

Kesä 2019 osa 1 - heittämällä Hkiin

Kesäkuussa oli sitten Hajewan aika tulla takaisin kotipoijuun. Toukokuu oli ollut melko rikkoinainen muiden aikataulujen puolesta ja siten ensimmäinen purjehdus starttasi vasta kesäkuussa.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä kävimme Carolinan kanssa koepurjehtimassa. Hajewa oli hyvässä kunnossa ja olisi halunnut jatkaa matkaa, mutta miehistö totesi että keli oli Kotkan edustalla sen verran kuoppainen että käännyimme melko pian takaisin puuvenekeskukselle.

Koeajolla
Tästä pari viikkoa myöhemmin oli sitten vuorossa varaviikonlopun varaviikonloppu ja tulimme Jukan kanssa Kotkaan jo perjantai-iltana.

Launtai-aamuna meillä oli herätys viiden aikaan ja jo puoli kuudelta kannoimme tavaroita veneelle.

Tavaraa veneelle aamuvarhaisella
Otimme irti vähän ennen kuutta, nostimme purjeet ja lähdimme matkaan. Alkumatkasta luoteistuuli oli hyvä, mutta jo aamupäivän aikana se kääntyi lännen kautta lounaaseen, tarkoittaen kryssiä.

Vähän ennen Pellinkiä nousi yllättäen todella sankka sumu. Kuitenkin tuuli pysyi tasaisena, joten kaivoimme sumutorven esille sekä varmistimme että GPS toimi - jatkoimme kuitenkin navigointia kartan avulla.

Se on sumua tuolla edessä
Sumu hälveni melkein yhtä nopeasti kuin mitä se oli noussutkin ja pääsimme purjehtimaan Pellingin pohjoispuolen kautta aurinkoisessa säässä. Täällä tukeuduimme hieman moottoriin.

Toinen  lounas tulille
Viiden aikaan olimme jo Pellingin länsipuolella, edelleen matkalla hyvää vauhtia Helsinkiä kohden. Katsottuamme karttaa sekä säätiedoitusta melko tarkasti olimme tulleet lopputulokseen, että yön aikana pitäisi tuulen jatkua ihan mukavasti ja siten jatkaisimme Helsinkiin saakka.

Matka taittuu mukavassa tuulessa
Illan mittaan tilanne kuitenkin muuttui hieman tuulen kääntyessä myötäiseksi. Käytännössä siis idässä olleen säärintaman vaikutus kasvoi ja vastaavasti lännessä olleen säärintaman vaikutus heikkeni.

Aurinko laskee Sipoon Kaunissaaren eteläpuolella
Periaatteessa tuo ei olisi kovin paljoa haitannut, ellemme olisi olleet juuri näiden kahden säärintaman välissä. Eli takanamme puhalsi koillistuuli ja edessämme lounaistuuli. Tässä välissä ei tuullut ollenkaan.

Analysoimme tilanteen lyhyesti Jukan kanssa ja konsultoimme myös lyhyesti meripelastusta. Akussamme oli kuitenkin vielä virtaa ja yötä jäljellä, joten jatkoimme hiljakseen matkaa.

Kuu
Päästessämme Santiksen ohi ihailimme kuutamoa Kuninkaansaaren ja Vallisaaren yläpuolella. Samaan aikaan taivaanranta idässä alkoi jälleen kirkastua.

Taivaanranta kirkastuu
Jep, ehdimme myös nähdä auringonousun.

Aurinko nousee
Ja akku loppui juuri sopivasti Lonnan lähellä, eli pääsimme melomaan viimeiset sadat metrit, kunnes jätimme veneen hieman ennen viittä, 23 tunnin purjehduksen jälkeen Vanhan kauppahallin eteen.

Lihasvoimin kohti Kauppahallia
Tämän jälkeen vuorossa oli lyhyet yöunet sekä akun lataus ja vahdin vaihto.

Parkissa
Sunnuntaina puolilta päivin olimme Carolinan kanssa jälleen veneellä, kävimme hakemassa Kauppatorilta jäätelöt matkaevääksi ja nostimme purjeet.

Ja taas vesillä :)
Sunnuntain matka olikin sitten huomattavan paljon lyhyempi kuin launtain ja olimme iltapäivällä perillä kotipoijussa. Yhden pysähdyksen taktiikka Kotkasta kotipoijuun oli ollut tänä vuonna taas vähän erilainen, mutta sitäkin mielenkiintoisempi.

Kommentit