Edeltävän reissun jälkeen Hajewa jäi viikonlopuksi Hankoon, ja seuraavalla viikolla oli jälleen aika nousta veneeseen ja jatkaa matkaa kohti pääkaupunkiseutua. Vietettyäni sunnuntai-illan Hangossa rauhallisesti matkaan valmistautuen tapasin Joonaksen rautatieasemalla varhain maanantaina aamulla. Pakkasimme tavaramme veneeseen ja nostimme nostimme purjeet vähän kymmenen jälkeen.
Hanko jää taakse |
Matka eteni hiljakseen ja päivän mittaan Joonas tutustui tarkemmin purjehdukseen. Tyyntyvä tuuli edellytti tarkkaavaisuutta niin niin veneen ohjaamisessa kuin myös navigoinnissa paikoin kapeilla väylillä. Onnistuimme tässä erinomaisesti, ja sen tuloksena Hajewa piti hyvin puolensa puolisen päivää kestäneessä leikkimielisessä kisailusssamme kahden h-veneen kanssa. Joonas hoiti kylmähermoisesti kartanluvun, ohjeistaessaan että vaikka nuo luodot tai vastaranta näyttäväkin lähenevän uhkaavasti niin jatka vielä vähän matkaa - vielä - vielä - ja nyt käännös!
Iltapäivän vaihtuessa pikku hiljaa illaksi totesimme että suunnitelmiamme pitää päivittää, emme mitenkään ehtisi järkevään aikaan määränpäähämme. Aikaisemmin kesällä käymäni keskusteluiden perusteella tiesin että matkalla olisi erään ystäväni perheen kesäpaikka. Parin puhelun jälkeen muutimme Joonaksen kanssa suunnitelmiamme, ja kiinnityttyämme laituriin puoli kymmenen aikaan saimme kuulla että seuraavana meitä odotti lämmin sauna. Saunan ja valmistamamme päivällisen jälkeen nukuimme mukavasti vierasmajassa kesäisen sateen ropinaa kuunnellen.
Seuraava aamu alkoi jälleen pilvisenä. Säätiedotus lupasi voimistuvaa etelänpuoleista tuulta, ja Hangon suunnalle oli annettu huomautus veneilijöille. Niinpä pakkasimme tavaramme, kiitimme vieraanvaraisia isäntiämme ja jatkoimme matkaamme kohti Porkkalanselkää.
Aamu jatkui pilvisenä |
Porkkalanselän yli |
Suomen kesä toi parhaita piirteitään esille tänäkin pilvisenä päivänä. Jouduimme toki varustautumaan kaikilla mukaan ottamillamme vaatteilla, mutta purjehduksen näkökulmasta tämä oli juuri sitä mitä se voi parhaimmillaan olla. Pääsimme laskettelemaan navakkaan sivutuuleen käytännössä koko loppumatkan, ja Kirkkonummen kohdalla saimme myös tuntumaa hieman suurempiin aaltoihin. Olosuhteet olivat kuin luotuja hai-venettä varten.
Loppumatka oli purjehdusta parhaimmillaan |
Kommentit
Lähetä kommentti